Mummon pitsilakanasta verhoksi

Otsikko jo kertookin kaiken oleellisen. Mummon ihanat pitsilakanat ovat meillä kovassa käytössä, mutta joka kerta niitä sänkyyn laittaessani harmittelen kun ihanat käsintehdyt pitsit jäävät piiloon patjan reunan alle. Halusin että ne näkyvät ja päätin toteuttaa vihdoinkin verhosuunnitelmani. Ja tämä oli taas niitä suunnitelmia joita olen suunnitellut kauan, jopa vuosia, ja jonka toteuttamiseen meni loppujenlopuksi vain puoli tuntia. Tuliskohan keittiön verho vähän nopeammin toteutukseen? Tämä on nyt eteisessä.

Sormet savessa (ihanaa!!)

 

 

 

 

 Minäpä sain upottaa sormeni saveen :) Muovaillut olen monenlaista ja monista erilaisista massoista, mutta nyt pääsin oppimaan ihan oikean, poltettavan keramiikan saloja. Miten joku materiaali voikin olla niin tuttu ja "oma", vaikka varsinaista kokemusta ei ole  vielä paljonkaan! Oikeastaan tiesin sen jo etukäteen. Olen monta vuotta odottanut että pääsisin tähän hommaan, ja se kyllä sopii minulle. Ei siis odottaminen, vaan ihana ihana savi.

 

Tässä vähän esimakua. Savesta on tähän mennessä syntynyt jo monenlaista. Ylhäällä oleva lammas päätyy ehkä rintakoruksi. Alhaalla jouluseimen hahmoja. Nämä ovat vasta muovattuja, kuivumista odottavia. Näihin on tulosa valkoinen lasite päälle, kunhan kerkeävät ensin kuivaksi ja raakapolttoon. Materiaalina näissä kaikissa on suomalainen punasavi.

 

Ja arvaahan sen, että täällä haaveillaan jo omasta pienestä savipajasta :D Minä hassu, nyt tarvittaisiin malttia hieman.

 

 

 

 

 

 

LUNTA!

 

 

 

 

 

väreistään riisutut

 

ja silti kauniit.

 

 

Lahjakortti

Marionettikoiria lasten kanssa

 

 

Kun olin itse pieni koululainen, tyttökerhossa askarreltiin marionettinukkeja. Ne tehtiin askarteluhuovasta, massapalloista ja siimasta. Ihastuin jo silloin ideaan. Olen monta kertaa meinannut tehdä samanlaisia ohjatessani lapsiryhmille askartelua, mutta aina se on jäänyt. Lapsena kerhossa tekemäni koira oli vähän tylsän näköinen. Tämä melkein samalla idealla tehty koira sensijaan oli oikein hurmaava ja tarpeeksi hassu.

Törmäsin ohjeeseen joskus Kiertoidea-blogissa. Alkuperäinen ohje on Red Ted Art's-blogissa. Meidänkin koirat eroavat näistä ohjeista vähän. Teimme koiran jalat vanhan pyyhkeen suikaleista ja korvat sekä hännän pitkäkarvaisesta turkiksesta(nämä liehuvat ihanasti ilmavirran mukana kun koira liikkuu!). Jos käyttää turkista, kannattaa olla tarkkana että leikkaa paloiksi vain pohjanahkaa, eikä samalla vahingossa myös siitä lähteviä karvoja. Olin leikannut turkiksien valmiiksi paloiksi lasten puolesta. Koira valmistui wc-rullista. Maalasimme rullat, kätevintä ja nopeinta se oli ilman sivellintä, maalia vain suoraan käsiin ja sitten levittämään. Koira kannattaa koota ensin, maalata sitten ja lopuksi liimata erikeeperillä tai vastaavalla raajat, silmät ja korvat. Me käytimme narun yläpäässä ulkoa etsittyä keppiä, se teki koiran helpommin liikuteltavaksi lapsen kädessä.

30 aurinkoista vuotta

 

Minulla on syytä juhlaan. Tässä kuussa täyteen tulee 30 vuotta. Juhlimme jo pienesti, yhden ystäväperheen ja siskojeni kanssa. Ystäväni totesi, että nykyään halutaan hidastaa vanhenemista mutta minäpä päätin juhlia jo vähän etukäteen :D

 

 

 

30 aurinkoista vuotta. Se on totta. Vaikka tokikaan aurinko ei ole aina minulle asti näkynyt. Ei todellakaan. Siellä se on silti. Olen saanut paljon hyvyyttä elämääni. En minusta johtuen vaan minusta huolimatta. Eikö juuri se olekin armoa?

 

 

Alakuvan kukkamaljakko sopi hyvin minun juhliini. Mieheni tuoma auringonkukkakimppu oli niin raskas että maljakonkin piti olla tukeva. Ja mielellään kierrätetty, jos minulta kysytään. Tämä on aiemmin muussa käytössä palvellut lasipurkki jonka ympärille kiedoin luonnonnarua. Yksinkertaista, nopeaa ja kaunista.