tiistai 29. tammikuuta 2013

Vaahtiksia

Nyt vähän makeaa :) Eikä ehkä niin vähänkään. Olin ilahtunut kun joskus luin että vaahtokarkkeja voi tehdä itse. Ja ihan hyvin onnistuu. Tässä ohje muillekin. Suosittelen!




VAAHTOKARKIT

200g sokeria
40 g glukoosia/hunajaa
1/2 dl vettä
7 liivatetta
100g munanvalkuaista
1 rkl vaniljasokeria
tomusokeria
maissitärkkelystä
 

Mittaa sokeri, glukoosi ja vesi kattilaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna sokeriliemi kiehuvaksi keskilämmöllä. Kun liemi on kuumentunut sataa asteeseen, vatkaa kulhossa valkuaisia ja vaniljasokeria kiinteäksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista vielä senkin jälkeen kun vaahto on kiinteää.
Puserra vesi tarkasti pois liivatteista ja sulata ne varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Lisää halutessasi elintarvikeväriä liivatteiden sekaan.Kun sokeriliemi on 127 asteista, kaada liemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon sekaan samalla sekoittaen. Vatkaa edelleen voimakkaasti muutama minuutti ja kaada sitten sekaan hieman jäähtynyt liivateliemi. Jatka vatkaamista, kunnes seos sakenee, muuttuu kiiltäväksi ja jäähtyy hieman.
Sekoita 1 osa tomusokeria ja 1 osa maissitärkkelystä ja levitä seos tasaiseksi kerrokseksi vuokaan(itse käytin noin puolikkaan uunipellin kokoista vuokaa). Kaada vaahtokarkkiseos jauhoseoksen päälle. Jäähdytä massaa muutamia tunteja huoneenlämmössä ja paloittele sen jälkeen vaatokarkeiksi. Kieritä karkit jauhoseoksessa ja säilytä suljetussa tölkissä huoneen lämmössä.
Itse sain etsiä kauan ennen kuin löysin glukoosia. Sitten minulle selvisi että se on sama asia kuin panimosokeri, jota olen sittemmin nähnyt esimerkiksi citymarketissa.Tämä ohje ei ole itse keksimäni, mutta en muista mistä se on löytynyt tai olenko muuttanut sitä. Jos tämän joku tunnistaa omakseen, kerro toki :)