keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kokeileva puutarha osa1 INKIVÄÄRI

Kun olin itse pieni eskarilainen, istutimme pikku purkkeihin appelsiinin siemeniä. En enää muista kuinka kauan kasvi pysyi hengissä mutta se todella alkoi kasvaa ja se oli valtavan kiva juttu. Innostus jäi, vaikka tuosta onkin jo yli 2 vuosikymmentä. Kun innostus syntyy lapsena, se voi kantaa koko elämän. Edelleen haluan kasvattaa osan omasta ruuastani, toivottavasti joskus niin ison osan että sillä on merkitystä jo terveyteen ja talouteenkin. Vielä niin ei ole, mutta jatkan, koska haluan näyttää lapsilleni mistä ruoka tulee. Ettei se tule vain itsestään tehtaan koneesta, vaan ehkä kovallakin vaivalla, ja esimerkiksi kasvimaalta tai kanalasta(omat maatiaiskanat ovatkin yksi vielä toteutumattomista haaveistani).

Puutarhajutut innostavat minua usein keväisin, vaikka sadonkorjuuaikaan asti innostus ei meinaakaan kestää. Kaikenlaiset erikoiset kokeilut ovat myös hauskoja, erityisesti jos ne on helppo toteuttaa. Lasten kanssa on jännä seurata, kasvaako mullasta mitään, ja jos kasvaa niin minkä näköistä. Esittelen muitakin kokeilujamme täällä kunhan vain ehdin. Nyt on vuorossa inkivääri.




Ostin ruokakaupasta pienen inkiväärin palasen, hinta peräti 5 senttiä :) Ei siis iso sijoitus vaikka kokeilu ei olisikaan onnistunut. Istutin inkivääripalan multaan, noin 5 cm syvyyteen ja pidin mullan kosteana ja ruukun vessan pyykkikorissa :D Pyykkikori ei tietenkään ole inkiväärin kasvuedellytys, se vain sattui olemaan ainoa paikka joka kylmän kevään aikan oli talossamme tasaisen lämmin, sillä sen lähellä sijaitsee talon ainoa kylmään aikaan jatkuvassa käytössä oleva lämpöpatteri. Muu talo on kylmään vuodenaikaan liian kylmä inkiväärin itämislämpötilaksi, joka googlettamisen tuloksena oli muistaakseni yli 20 astetta.

Ruukku oli korissa niin monta viikkoa (enemmän kuin 5) että luovuin jo toivosta ja olin varma inkiväärin kuolemasta. Mutta onneksi en viskannut multaa kompostiin, sillä parin päivän jlkeen toivon hukkumisesta mullasta työntyi vihreä alku. Nyt jäämme jännittämään kasvua. En edes tiedä miltä näyttää inkivääri, mutta täytyy ottaa selvää miten sitä hoidetaan jos tuo pikkuinen alku jatkaa hyvinvointiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sanoistasi <3