tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vanhassa kaupungissa



Vanhassa kaupungissa kun astelee, voi ihan kuvitella astelevansa vanhassa ajassakin. Tammisaari on ihana kesäkaupunki. Juuri sopivan kokoinen. Katujen nimet kertovat käsityöläisyydestä ja tekemisen meiningistä  ♡









3 kommenttia:

  1. Puutalokorttelit on ihania. Onneksi niitä on monessa kaupungissa säästetty. Valitettavasti meidän naapurikaupungissa meninki on se, että kaikki vanha pois ja uutta tilalle. Ruma kaupunki, vain tylsiä rakennuksia 60-luvulta eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Uudet talot eivät ole yhtään niin ihania.

    VastaaPoista
  3. VAnhoissa taloissa on elämänmakua. Lähellämme on vanha lato, jonka ohi kuljetaan aina kotoa lähtiessä ja kotiin palatessa. Joka kerta se saa huomioni. Puutalokorttelit ovat kauniita.

    Luinkin kerralla useamman pätkän täällä. Tuo kirjaidea on aivan ihana♥ Hymyillen kurkistelin ajanvietekohtia ja joidenkin tekemisten kohdalla nyökyttelin. Tänään voisi mennä ulos pomppimaan vesilätäkössä.....taidan silti laittaa saunan lämpenemään ja sujahtaa sen lämpimään syliin .

    Mukavia kesähetkiä sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi <3