tiistai 25. syyskuuta 2012

Marionettikoiria lasten kanssa

 
 


Kun olin itse pieni koululainen, tyttökerhossa askarreltiin marionettinukkeja. Ne tehtiin askarteluhuovasta, massapalloista ja siimasta. Ihastuin jo silloin ideaan. Olen monta kertaa meinannut tehdä samanlaisia ohjatessani lapsiryhmille askartelua, mutta aina se on jäänyt. Lapsena kerhossa tekemäni koira oli vähän tylsän näköinen. Tämä melkein samalla idealla tehty koira sensijaan oli oikein hurmaava ja tarpeeksi hassu.

Törmäsin ohjeeseen joskus Kiertoidea-blogissa. Alkuperäinen ohje on Red Ted Art's-blogissa. Meidänkin koirat eroavat näistä ohjeista vähän. Teimme koiran jalat vanhan pyyhkeen suikaleista ja korvat sekä hännän pitkäkarvaisesta turkiksesta(nämä liehuvat ihanasti ilmavirran mukana kun koira liikkuu!). Jos käyttää turkista, kannattaa olla tarkkana että leikkaa paloiksi vain pohjanahkaa, eikä samalla vahingossa myös siitä lähteviä karvoja. Olin leikannut turkiksien valmiiksi paloiksi lasten puolesta. Koira valmistui wc-rullista. Maalasimme rullat, kätevintä ja nopeinta se oli ilman sivellintä, maalia vain suoraan käsiin ja sitten levittämään. Koira kannattaa koota ensin, maalata sitten ja lopuksi liimata erikeeperillä tai vastaavalla raajat, silmät ja korvat. Me käytimme narun yläpäässä ulkoa etsittyä keppiä, se teki koiran helpommin liikuteltavaksi lapsen kädessä.

1 kommentti:

  1. Mä niin rakastin tehdä näitä lapsena. Ensimmäinen marionetti oli lumikin paha äitipuoli. Onkohan niitä nukkeja vielä tallella? Mä kyllä tehtailin niin paljon kaiken maailman nukkeja, että äidillä ei varmaan tila ole kaikkeen riittänyt =D

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi <3