Värikkäät leipomukset ja hassuja muistoja lapsiarjesta

Istuin koneelle töitä tekemään mutta eksyinkin lukemaan vanhoja blogikirjoituksiani Ennenvanha-sivustolta. Eniten hekottelin kertomukselleni erään arkipäivän sattumuksista: "Pöntössä kalastaja ja rusinan häntä".  (*HUOM! Linkki ei nykyään enää toimi, mutta kopioin jutun tämän postauksen loppuun.) Eipä tule lasten kanssa aika pitkäksi, ja syvällisiäkin keskusteluja saa harrastaa jos sattuu olemaan pienen ihanan filosofin äiti. 

Samasta paikasta löytyi myös ohje muovailuvahaan 

jota voi tehdä ihan itse.  Eikä se ole edes vaikeaa!

TEE ITSE MUOVAILUVAHAA!

Lapsethan rakastavat päästä mukaan kokkaamaan, joten nyt kokataan niin, että iloa riittää vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin päin. Muovailuvahan valmistukseen tarvitaan aikuisen apua, mutta muovailuvahasta itsestään tulee niin ihanan pehmeää, että pienetkin kädet pääsevät muovailemaan heti, eikä vasta sitten kun ”odota niin äiti vähän pehmittää sitä vahaa ensin”.

Omaan muovailuvahaan tarvitaan:

• 2 dl vettä
• 2 dl vehnäjauhoa
• 1 rkl sitruunahappoa(apteekista)
• 1 dl hienoa suolaa
• elintarvikeväriä, 2 tl nestemäistä tai 1/4 tl jauhemaista
• 1,5 rkl ruokaöljyä (esim.rypsi- tai oliiviöljyä)

Päästä lapset mittaamaan aineksia itse, muovailu ”maistuu” vieläkin paremmalta sen jälkeen. Mitatkaa vesi kattilaan ja kuumentakaa se kiehumispisteeseen. Sammuta sitten hellanlevy mutta jätä kattila kuuman levyn päälle. Lisää veteen elintarvikeväri, suola ja öljy. Sekoita. Lisää jauhot ja sekoita kunnes seos muuttuu taikinamaisesta vahamaiseksi(pari minuuuttia). Jos vaha tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä. Ota kattila levyltä ja anna vahan jäähtyä. Sitten vain yhdessä muovaamaan! Säilytä muovailuvaha jääkaapissa, ilmatiiviissä purkissa tai pussissa.

*Huomaathan, ettei vehnästä allergia-oireita saaville lapsille tule antaa tätä muovailuvahaa, lapsen sormet kun niin helposti ajautuvat suuhun, vaikka vaha ei olekaan tarkoitettu ihan oikeasti syötäväksi.*

_________________________________________________________________


Ja koska tuo alussa mainittu linkki ei toimi, kopioin tähän tuon hekottelunI aiheenkin..

23.3.2012
PÖNTÖSSÄ KALASTAJA JA RUSINAN HÄNTÄ

”Miksi rusinat ei ole koskaan eläimiä?” testasi älykkyyttäni meidän 3-vuotiaamme eräänä aamuna.  Hän oli juuri kertonut tykkäävänsä lehmistä, koska ne ovat kilttejä ja vain pussaavat. ”No kun niillä ei ole häntää”, kuului itsestäänselvä vastaus tähän kysymykseen. Sitä en ollut tajunnut aikaisemmin, mutta mietittyäni totesin että sehän on oiva kriteeri! Toisena päivänä pohdinta jatkui vieläkin syvällisemmillä aiheilla. ”Onko sielu luiden alla?” mietti sama poika. Tätä poikaa saa kutsua vain Isoveljeksi sillä hän todellakin on nykyään isoveli ja se on kunnia-asia, senhän kaikki tiedämme. Mutta liian iso ei toki sovi olla. Aikuiset aina muistuttavat, kuinka kannattaa syödä että jaksaa kasvaa. Me olimme ehkä sanoneet sen turhan monta kertaa. Poika oli nimittäin jo huolissaan uskaltaako hän syödä ruokaa, sillä ei halunnut kasvaa ”talon yli”.

Pikkuveli on selvästi samaa sarjaa. Hänelle tarvitsee vain kääntää selkänsä ja jo tapahtuu. Eikä ihan vähän. Eilen hain hänet kaksi kertaa tunnin aikana suoraan suihkuun pois takan luukun luota. Siellä hän riemusta hihkuen kauhoi tuhkaa lattialle. Vessanpöntössä kalastamisesta Pikkuveli jäi kiinni huolimattomuuttaan. Hän oli jäänyt jumiin. Käsi oli jäänyt kiinni pytyn renkaan alle ja huomaamattaan poika painoi toisella kädellä rengasta kiinni, niin ettei kättä saanut vedettyä pois välistä. Onneksi on äiti joka tulee pelastamaan kiljuvan lapsensa pulasta. 

Aina Pikkuveli ei tosin ajattele itse olevansa lainkaan pulassa, mutta äiti saattaa olla sitäkin enemmän. Näin oli esimerkiksi silloin, kun erehdyin käymään pikaisesti suihkussa vaikka pojat olivat hereillä. Kun tulin takaisin, oli Pikkuveli kaatanut litran maitoa ja levittänyt sen ympäri keittiötä. Ikkunatkin saivat osansa. Tullessani suihkusta näin sotkun, mutta erehdyin silti uudestaan kääntämään selkäni muutamaksi sekunniksi. Litra piimää koki saman kohtalon. Ja mitä vielä, taaskin käänsin selkäni(voi minua!). Kumarruin kuivaamaan lattiaa. Sillä välin Pikkuveli kiipesi penkille, liukastui levittämäänsä piimään ja tippui lattialle. Onko lapsiperheen arki toisinaan jokseenkin pitkäpiimäistä?

Yhdessä nämä pojat ovat hauska pari. Silloin kun Pikkuveli ei vielä osannut kävellä, isoveli päätti käyttää taiteellista lahjakkuuttaan. Hän otti kuulakärkikynän ja piirsi Pikkuveljelle raitoja. Kun 13 komeaa raitaa oli valmiina, tuli äiti ja keskeytti taiteen harjoittamisen. ”Minä tein siitä tiikerin”, sanoi Isoveli. Eikä äiti voinut olla yhtään vihainen.

Ja sitten on vielä suloinen tyttöni. ”Äiti, saadaanko me repiä lehtiä?” hän ehdotti kun olin tekemässä ruokaa. Ensin tylsä aikuinen sisälläni meinasi sanoa ei. Mutta tarkemmin mietittyäni totesin mielessäni että miksei? Sehän on sitäpäitsi hauskaa. Päivän hauskin leikki oli sillä järjestetty. Kaikki kolme ihanaa repivät sanomalehtiä pieneksi silpuksi, heittivät ilmaan ja nauttivat ”sateesta”.  Ja sitten vielä JÄLKIkirjoitus. Ennen tätä leikkiä suosittelen sopimaan kuka siivoaa jäljet, sitten kun (niitä) alkaa riittää.