maanantai 22. heinäkuuta 2013

Vähän erilainen lahjapaketti

Palasimme kesälomareissultamme aivan eteläisestä Suomesta, ja kotona odotti tytölleni tuplasynttärikutsu. Juhlat olivat jo samana päivänä, aika tiukalle meni aikataulu, mutta ei liian :D 



Lähdimme heti ostoksille, muutamia kivoja pikku tavaroita, sellaisia mistä pienet koululaiset ja melkein koululaiset nyt yleensä tykkäävät. Lahjapaketista halusimme hauskannäköisen. Ideoita saimme Pinterestistä ja tällainen siitä tuli. Minusta oli hauskaa ja tähän aikatauluun erittäin sopivaa, että erillistä korttiakaan ei nyt tarvittu, paketti hoiti senkin puolen. Olin myös iloinen ettei tarvittu "oikeaa" lahjapaperia. Olen nimittäin aina vähän harmissani kun joudun sitä käyttämään. Lahjapapereita kun ei yleensä saa laittaa paperinkeräykseen eikä myöskään polttaa. Tuntuu siis aika turhalta roskalta. Lapset kuitenkin tykkäävät tavallisten lahjapapereiden kirkkaista väreistä, toisin kuin minä, ruskeansävyjen ja rustiikkisten materiaalien ystävä. Niinpä sitä tavallistakin paperia meillä toisinaan käytetään. Tästä pakettityylistä oli tyttökin ihastuksissaan. Teemme näin varmasti uudelleenkin.

Tämä paketti syntyi paperipussista jonka yläosa on taitettu. Silmät on liimattu  ja piirretty, mutta korvat ja tassut niitattu. Ajattelin ettei liima pitäisi osia tarpeeksi hyvin paikallaan.