keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tupaantuliaiset Kauniston kesähuvilassa


Kauniston kesähuvilan kevyt pintaremontti teki sisätilasta kertaheitolla valoisamman. Sinne olikin sitten pienen emännän mukava järjestellä tavarat uudelleen. Huonekaluissa ei juuri ollut järjestelemistä sillä sekä pöytä että sohva ovat kiinni seinässä. 

Minusta on mukavaa että sisään mahtui pari omaakin aarrettani. Pikkuinen puinen tuoli, jonka sain joululahjaksi aika kauan sitten. Pohjassa lukee Enni-mummon kirjoittamin kaunokirjaimin: "Mintulle Hauskaa joulua 1984"



Toinen aarteeni on Tauno-paapan tekemä puinen liesi. Lieden pelastin talteen kun se leikkimökki, jossa minä lapsena leikin, jouduttiin muutama vuosi sitten lopulta purkamaan.


Sohvalla on vaahtomuovipatja ja sen päällä räsymatto.


Kun tupaantuliaisia vietettiin, piti talonväen tietysti saada ihan oikeita kukkia. Ne kasvavat nyt ruukussa jonka keskimmäinen lapsemme minulle pari vuotta sitten koristeli äitienpäiväksi. Kukan onnistuin silloin saamaan valitettavasti hengiltä, mutta eihän tuollaisia lahjoja poiskaan voi laittaa, ja on kiva että se on nyt tässä. Oikealla puolella näkyvät harjaneilikat on kerätty omasta puutarhasta.




Tuliaisiksi talonväki sai myös muumikeksejä juhlavuoden purkissa ja toiveen mukaisesti suolakaloja. Nämä piti nostaa ylähyllylle, ettei talon pienempi isäntä(joka muutti nimensä tupaantuliaisten aikaan ja on nykyään Koululainen) sattuisi vahingossa syömään kaikkia yksin.


Tupaantuliaisissa söimme myös uunituoreita rieskoja, vihanneksia ja talkkunamuroja. Tavallisesti talonväki joutuu tyytymään sellaiseen ruokaan jota ei kannata syödä ihan oikeasti.


Kauniston kesähuvilan ikkunasta näkyy pieni puutarha, marjapensas ja kaksi kirsikkapuuta. Kirsikkapuut eivät kylläkään tee koskaan hedelmää. En tiedä mistä moinen johtuu. JOs joku tietää kuinka kirsikkapuusta saa satoa, olisin kiitollinen vinkeistä!