Istuin koneelle töitä tekemään mutta eksyinkin lukemaan vanhoja blogikirjoituksiani Ennenvanha-sivustolta. Eniten hekottelin kertomukselleni erään arkipäivän sattumuksista: "Pöntössä kalastaja ja rusinan häntä". (*HUOM! Linkki ei nykyään enää toimi, mutta kopioin jutun tämän postauksen loppuun.) Eipä tule lasten kanssa aika pitkäksi, ja syvällisiäkin keskusteluja saa harrastaa jos sattuu olemaan pienen ihanan filosofin äiti.
Samasta paikasta löytyi myös ohje muovailuvahaan
jota voi tehdä ihan itse. Eikä se ole edes vaikeaa!
TEE ITSE MUOVAILUVAHAA!
Lapsethan rakastavat päästä mukaan kokkaamaan, joten nyt kokataan
niin, että iloa riittää vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin päin. Muovailuvahan valmistukseen tarvitaan
aikuisen apua, mutta muovailuvahasta itsestään tulee niin ihanan
pehmeää, että pienetkin kädet pääsevät muovailemaan heti, eikä vasta
sitten kun ”odota niin äiti vähän pehmittää sitä vahaa ensin”.
- 2 dl vettä
- 2 dl vehnäjauhoa
- 1 rkl sitruunahappoa(apteekista)
- 1 dl hienoa suolaa
- elintarvikeväriä, 2 tl nestemäistä tai 1/4 tl jauhemaista
- 1,5 rkl ruokaöljyä (esim.rypsi- tai oliiviöljyä)
*Huomaathan, ettei vehnästä allergia-oireita
saaville lapsille tule antaa tätä muovailuvahaa, lapsen sormet kun niin
helposti ajautuvat suuhun, vaikka vaha ei olekaan tarkoitettu ihan
oikeasti syötäväksi.*
_________________________________________________________________
Ja koska tuo alussa mainittu linkki ei toimi, kopioin tähän tuon hekottelunI aiheenkin..
23.3.2012
PÖNTÖSSÄ KALASTAJA JA RUSINAN HÄNTÄ
”Miksi rusinat ei ole koskaan eläimiä?” testasi älykkyyttäni
meidän 3-vuotiaamme eräänä aamuna. Hän oli juuri kertonut
tykkäävänsä lehmistä, koska ne ovat kilttejä ja vain pussaavat. ”No kun
niillä ei ole häntää”, kuului itsestäänselvä vastaus tähän kysymykseen. Sitä
en ollut tajunnut aikaisemmin, mutta mietittyäni totesin että sehän on oiva
kriteeri! Toisena päivänä pohdinta jatkui vieläkin syvällisemmillä
aiheilla. ”Onko sielu luiden alla?” mietti sama poika. Tätä poikaa saa kutsua
vain Isoveljeksi sillä hän todellakin on nykyään isoveli ja se on kunnia-asia,
senhän kaikki tiedämme. Mutta liian iso ei toki sovi olla. Aikuiset aina
muistuttavat, kuinka kannattaa syödä että jaksaa kasvaa. Me olimme ehkä
sanoneet sen turhan monta kertaa. Poika oli nimittäin jo huolissaan uskaltaako
hän syödä ruokaa, sillä ei halunnut kasvaa ”talon yli”.
Pikkuveli on selvästi samaa sarjaa. Hänelle tarvitsee vain kääntää selkänsä ja jo tapahtuu. Eikä ihan vähän. Eilen hain hänet kaksi kertaa tunnin aikana suoraan suihkuun pois takan luukun luota. Siellä hän riemusta hihkuen kauhoi tuhkaa lattialle. Vessanpöntössä kalastamisesta Pikkuveli jäi kiinni huolimattomuuttaan. Hän oli jäänyt jumiin. Käsi oli jäänyt kiinni pytyn renkaan alle ja huomaamattaan poika painoi toisella kädellä rengasta kiinni, niin ettei kättä saanut vedettyä pois välistä. Onneksi on äiti joka tulee pelastamaan kiljuvan lapsensa pulasta.
Aina Pikkuveli ei tosin ajattele itse olevansa lainkaan pulassa, mutta äiti saattaa olla sitäkin enemmän. Näin oli esimerkiksi silloin, kun erehdyin käymään pikaisesti suihkussa vaikka pojat olivat hereillä. Kun tulin takaisin, oli Pikkuveli kaatanut litran maitoa ja levittänyt sen ympäri keittiötä. Ikkunatkin saivat osansa. Tullessani suihkusta näin sotkun, mutta erehdyin silti uudestaan kääntämään selkäni muutamaksi sekunniksi. Litra piimää koki saman kohtalon. Ja mitä vielä, taaskin käänsin selkäni(voi minua!). Kumarruin kuivaamaan lattiaa. Sillä välin Pikkuveli kiipesi penkille, liukastui levittämäänsä piimään ja tippui lattialle. Onko lapsiperheen arki toisinaan jokseenkin pitkäpiimäistä?