Viimeksi kerroin mielenkiintoisesta runous-kurssin tehtävästä.
Tämä on keräämästäni materiaalista syntynyt toinen runo.
Mitä jos tapaisimmekin tänään?
Se tapahtui silloin, kun meidän arkemme kipu
pukeutui kattilan pohjaan tarrautuvaksi ruuaksi
ja rikkauden kutomo salakavalasti vaihtui häpeän leipomoon.
Kun meidän kotimme lämpö kuoli eteisen nukkaiseen mattoon,
siihen samaan, jonka yli eilen kulkivat vieraat askeleet.
pukeutui kattilan pohjaan tarrautuvaksi ruuaksi
ja rikkauden kutomo salakavalasti vaihtui häpeän leipomoon.
Kun meidän kotimme lämpö kuoli eteisen nukkaiseen mattoon,
siihen samaan, jonka yli eilen kulkivat vieraat askeleet.
Kun olin liian valveilla ja silti umpiväsynyt,
kun sinä sanoit, että elämä on vähän epävarmaa.
Ai vähänkö epävarmaa!
Enkä minä silti osannut odottaa mitään niin syvälle sattuvaa.
Mitä puhuimme toisistamme toisaalla?
Rakensimmeko vai rikoimmeko?
Mitä näimme kun kohtasimme?
Löysimmekö uutta, katsoimmeko kauneutta vai kylmää?
Toinen kaipasi kaukaisuuteen, toinen erehtyi eiliseen.
Mitä jos tapaisimmekin tänään?
Tänne tullessamme jakaisimme eväämme:
kerro sinä mitä eilisestä opit, minä kerron mistä haaveilen.
Katsoisit minua, katsoisit ja näkisit.
Olisimme kuin kerran, ennen kuin
sinä lähdit tarkoituksettomuuden jatkoille
ja minä aloin näytellä täydellistä elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoistasi <3