Hämmästyn taas kun saavun,
kaikki näyttää niin erilaiselta kuin silloin.
Olen hämmästynyt jo kaksikymmentä vuotta.
Minun mielessäni täällä on aina kesä.
Lämmin karkea puu jalkojeni alla.
Rinteeseen piirtynyt polku.
Siinä kallio on viileä jalkojen ihoa vasten.
Lahdelta käy tuuli.
Kaislojen kahinaa minä hätkähdän.
Lipputangon naru naputtaa
kuin aikaa joka juoksee
ja samalla pysähtyy -melkein peruuttaa.
Lokit kirkuvat.
Haavan lehdet eivät ole lakanneet vapisemasta.
Lapsena tunsin polun jokaisen kiven ja mutkan.
Mikä silloin oli vihreää
sitä peittää nyt kuiva sammal ja heinä.
Tämä paikka on rakkain kaikista paikoista ja
samalla se joka kipeimmin iskee.
Niin paljosta on pitänyt luopua,
asioista jotka piirsivät kaiken.
Piirsivät, niinkuin minä sen muistan.
-Minttumaria Ukkonen
***
Kirjoittamisen opinnoissa pohdimme juuri nyt paikkojen merkitystä. Miksi joku paikka käy ihmiselle niin rakkaaksi? En ole ennen tajunnutkaan sitä näin selvästi. Me tarvitsemme tiettyihin paikkoihin sidottuja muistojamme, koska niihin me kiinnitämme juuremme. Jos menettäisin muistot, menettäisin myös tiedon, kokemuksen ja tunteen siitä mistä minä tulen ja kuka minä olen.
Tuota ylläolevaa runoa varten valitsin itselleni merkityksellisen paikan ja kirjoitin siitä tekstiä. Sen jälkeen poimin tekstistä paloja, ja niistä paloista tämä runo muodostui.
Kirjoittamisen perusopinnoista on nyt takana jo melkein puolet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoistasi <3