tämä ei nyt tullut kunniamerkin tai mitalin muotoon mutta onpahan laitettu muistiin.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Muistikirjamaaliskuu 13:kunniamerkki
tänään muistikirjamaaliskuussa sai jakaa kunniamerkin, itselleen. Kysyin mieheltä mistä asiasta voisin saada kunniamerkin. Hän ehdotti että lastenhoidosta. Mutta en minä siitä, en ole osannut olla sellainen äiti kuin olisin halunnut. Yritin miettiä arkisiakin juttuja mutta en keksinyt. Tehtävä tuntui aluksi helpolta mutta ei sitten ollutkaan. Jos jotain tässä elämässä on oppinut niin sen että kaiken olen saanut lahjana, en ansiostani. Meinasin myös ottaa vähän rennommin ja jakaa itselleni ansiomerkin siitä että saan kosketettua kielelläni nenänpäätä. monipa ei saa :D ilmoittautukoon ken osaa! lopulta päädyin kuitenkin aika lähelle miehen ehdotusta ja aloin huvikseni laskea kuinka kauan olen odottanut vauvaa ja/tai imettänyt putkeen. ja OHO! pakko sanoa että yllätyin itsekin. voisihan tätä jo kutsua jonkinlaiseksi saavutukseksi. siitä siis myönsin merkin itselleni. Ja vähän haikein mielin, sillä on erittäin todennäköistä että vauvavuodet ovat perheessämme nyt eletty. Kaikella on aikansa, joka asialla auringon alla. ja silti, 92 kuukautta on aika kauan.
tämä ei nyt tullut kunniamerkin tai mitalin muotoon mutta onpahan laitettu muistiin.
tämä ei nyt tullut kunniamerkin tai mitalin muotoon mutta onpahan laitettu muistiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaunis kuva. Ihanasta asiasta olet kunniamerkin ansainnut. :)
VastaaPoistaIhana kuva ja tuosta kyllä mitalin ja kunniamaininnan ansaitsee. Kaunis tuo postimerkkikin, kivasti tasapainottaa sivun. terv. toinen jonka kieli ylettyy nenänpäähän
VastaaPoista♥ Ihana postaus! Olet kunniamerkkisi hyvin ansainnut♥
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Ja Mama Elf: Onnittelut toiselle taitavalle ;)
VastaaPoista