Vain hetkittäin ymmärrän
saamani lahjan suuruuden,
mutta silloin se täyttää
minut hellyydellä niin,
että meinaan pakahtua.
Nuo pienet ihmiset,
joiden kanssa kuljen äärirajoillani,
joiden kanssa elämä yhä useammin tuntuu
muuttuneen vain selviämiseksi aamusta iltaan,
tuhisevat nyt vierekkäin siskonpedissä.
Ja unen seasta pääsee onnellinen hihitys -
päivän leikit vielä unessakin mukana.
Kun lapsen herkkä mieli on myrskytuuli.
Kun vakavat silmät kysyvät elämästä
suurempia kuin mihin osaan vastata.
Kun lakaisen hiekkaa keittiön lattialta,
ripustan loputtomia pyykkijonoja.
Äkkiä aurinko leikkii maton hapsuissa,
ja minä pysähdyn katsomaan
ihmettä taivaasta.
Sellaisina hetkinä olen valmis
siirtämään kallioita,
kauhomaan meriä tyhjäksi
ja kulkemaan miljoonia teitä,
jos vain mitään voin
näiden pienten hyväksi tehdä.
Kun vuodet vierivät
niin kovaa että pyörryttää.
Kun lähetän nyt yksin matkaan sen
joka kerran mullisti maailmani.
Kun on jo suljettu niitä ovia,
joita yhä toivoisin avaavani.
Kun en voi pitää kiinni
enkä haluaisi päästää irtikään.
Voi Elämä, varjele teitä joita
minä en voi enää turvata.
Minttumaria Ukkonen
