Värikkäät leipomukset ja hassuja muistoja lapsiarjesta

Istuin koneelle töitä tekemään mutta eksyinkin lukemaan vanhoja blogikirjoituksiani Ennenvanha-sivustolta. Eniten hekottelin kertomukselleni erään arkipäivän sattumuksista: "Pöntössä kalastaja ja rusinan häntä".  (*HUOM! Linkki ei nykyään enää toimi, mutta kopioin jutun tämän postauksen loppuun.) Eipä tule lasten kanssa aika pitkäksi, ja syvällisiäkin keskusteluja saa harrastaa jos sattuu olemaan pienen ihanan filosofin äiti. 

Samasta paikasta löytyi myös ohje muovailuvahaan 

jota voi tehdä ihan itse.  Eikä se ole edes vaikeaa!

TEE ITSE MUOVAILUVAHAA!

Lapsethan rakastavat päästä mukaan kokkaamaan, joten nyt kokataan niin, että iloa riittää vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin päin. Muovailuvahan valmistukseen tarvitaan aikuisen apua, mutta muovailuvahasta itsestään tulee niin ihanan pehmeää, että pienetkin kädet pääsevät muovailemaan heti, eikä vasta sitten kun ”odota niin äiti vähän pehmittää sitä vahaa ensin”.

Omaan muovailuvahaan tarvitaan:

• 2 dl vettä
• 2 dl vehnäjauhoa
• 1 rkl sitruunahappoa(apteekista)
• 1 dl hienoa suolaa
• elintarvikeväriä, 2 tl nestemäistä tai 1/4 tl jauhemaista
• 1,5 rkl ruokaöljyä (esim.rypsi- tai oliiviöljyä)

Päästä lapset mittaamaan aineksia itse, muovailu ”maistuu” vieläkin paremmalta sen jälkeen. Mitatkaa vesi kattilaan ja kuumentakaa se kiehumispisteeseen. Sammuta sitten hellanlevy mutta jätä kattila kuuman levyn päälle. Lisää veteen elintarvikeväri, suola ja öljy. Sekoita. Lisää jauhot ja sekoita kunnes seos muuttuu taikinamaisesta vahamaiseksi(pari minuuuttia). Jos vaha tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä. Ota kattila levyltä ja anna vahan jäähtyä. Sitten vain yhdessä muovaamaan! Säilytä muovailuvaha jääkaapissa, ilmatiiviissä purkissa tai pussissa.

*Huomaathan, ettei vehnästä allergia-oireita saaville lapsille tule antaa tätä muovailuvahaa, lapsen sormet kun niin helposti ajautuvat suuhun, vaikka vaha ei olekaan tarkoitettu ihan oikeasti syötäväksi.*

_________________________________________________________________


Ja koska tuo alussa mainittu linkki ei toimi, kopioin tähän tuon hekottelunI aiheenkin..

23.3.2012
PÖNTÖSSÄ KALASTAJA JA RUSINAN HÄNTÄ

”Miksi rusinat ei ole koskaan eläimiä?” testasi älykkyyttäni meidän 3-vuotiaamme eräänä aamuna.  Hän oli juuri kertonut tykkäävänsä lehmistä, koska ne ovat kilttejä ja vain pussaavat. ”No kun niillä ei ole häntää”, kuului itsestäänselvä vastaus tähän kysymykseen. Sitä en ollut tajunnut aikaisemmin, mutta mietittyäni totesin että sehän on oiva kriteeri! Toisena päivänä pohdinta jatkui vieläkin syvällisemmillä aiheilla. ”Onko sielu luiden alla?” mietti sama poika. Tätä poikaa saa kutsua vain Isoveljeksi sillä hän todellakin on nykyään isoveli ja se on kunnia-asia, senhän kaikki tiedämme. Mutta liian iso ei toki sovi olla. Aikuiset aina muistuttavat, kuinka kannattaa syödä että jaksaa kasvaa. Me olimme ehkä sanoneet sen turhan monta kertaa. Poika oli nimittäin jo huolissaan uskaltaako hän syödä ruokaa, sillä ei halunnut kasvaa ”talon yli”.

Pikkuveli on selvästi samaa sarjaa. Hänelle tarvitsee vain kääntää selkänsä ja jo tapahtuu. Eikä ihan vähän. Eilen hain hänet kaksi kertaa tunnin aikana suoraan suihkuun pois takan luukun luota. Siellä hän riemusta hihkuen kauhoi tuhkaa lattialle. Vessanpöntössä kalastamisesta Pikkuveli jäi kiinni huolimattomuuttaan. Hän oli jäänyt jumiin. Käsi oli jäänyt kiinni pytyn renkaan alle ja huomaamattaan poika painoi toisella kädellä rengasta kiinni, niin ettei kättä saanut vedettyä pois välistä. Onneksi on äiti joka tulee pelastamaan kiljuvan lapsensa pulasta. 

Aina Pikkuveli ei tosin ajattele itse olevansa lainkaan pulassa, mutta äiti saattaa olla sitäkin enemmän. Näin oli esimerkiksi silloin, kun erehdyin käymään pikaisesti suihkussa vaikka pojat olivat hereillä. Kun tulin takaisin, oli Pikkuveli kaatanut litran maitoa ja levittänyt sen ympäri keittiötä. Ikkunatkin saivat osansa. Tullessani suihkusta näin sotkun, mutta erehdyin silti uudestaan kääntämään selkäni muutamaksi sekunniksi. Litra piimää koki saman kohtalon. Ja mitä vielä, taaskin käänsin selkäni(voi minua!). Kumarruin kuivaamaan lattiaa. Sillä välin Pikkuveli kiipesi penkille, liukastui levittämäänsä piimään ja tippui lattialle. Onko lapsiperheen arki toisinaan jokseenkin pitkäpiimäistä?

Yhdessä nämä pojat ovat hauska pari. Silloin kun Pikkuveli ei vielä osannut kävellä, isoveli päätti käyttää taiteellista lahjakkuuttaan. Hän otti kuulakärkikynän ja piirsi Pikkuveljelle raitoja. Kun 13 komeaa raitaa oli valmiina, tuli äiti ja keskeytti taiteen harjoittamisen. ”Minä tein siitä tiikerin”, sanoi Isoveli. Eikä äiti voinut olla yhtään vihainen.

Ja sitten on vielä suloinen tyttöni. ”Äiti, saadaanko me repiä lehtiä?” hän ehdotti kun olin tekemässä ruokaa. Ensin tylsä aikuinen sisälläni meinasi sanoa ei. Mutta tarkemmin mietittyäni totesin mielessäni että miksei? Sehän on sitäpäitsi hauskaa. Päivän hauskin leikki oli sillä järjestetty. Kaikki kolme ihanaa repivät sanomalehtiä pieneksi silpuksi, heittivät ilmaan ja nauttivat ”sateesta”.  Ja sitten vielä JÄLKIkirjoitus. Ennen tätä leikkiä suosittelen sopimaan kuka siivoaa jäljet, sitten kun (niitä) alkaa riittää.

Tupaantuliaiset Kauniston kesähuvilassa

Kauniston kesähuvilan kevyt pintaremontti teki sisätilasta kertaheitolla valoisamman. Sinne olikin sitten pienen emännän mukava järjestellä tavarat uudelleen. Huonekaluissa ei juuri ollut järjestelemistä sillä sekä pöytä että sohva ovat kiinni seinässä. 

Minusta on mukavaa että sisään mahtui pari omaakin aarrettani. Pikkuinen puinen tuoli, jonka sain joululahjaksi aika kauan sitten. Pohjassa lukee Enni-mummon kirjoittamin kaunokirjaimin: "Mintulle Hauskaa joulua 1984"

Toinen aarteeni on Tauno-paapan tekemä puinen liesi. Lieden pelastin talteen kun se leikkimökki, jossa minä lapsena leikin, jouduttiin muutama vuosi sitten lopulta purkamaan.

Sohvalla on vaahtomuovipatja ja sen päällä räsymatto.

Kun tupaantuliaisia vietettiin, piti talonväen tietysti saada ihan oikeita kukkia. Ne kasvavat nyt ruukussa jonka keskimmäinen lapsemme minulle pari vuotta sitten koristeli äitienpäiväksi. Kukan onnistuin silloin saamaan valitettavasti hengiltä, mutta eihän tuollaisia lahjoja poiskaan voi laittaa, ja on kiva että se on nyt tässä. Oikealla puolella näkyvät harjaneilikat on kerätty omasta puutarhasta.

Tuliaisiksi talonväki sai myös muumikeksejä juhlavuoden purkissa ja toiveen mukaisesti suolakaloja. Nämä piti nostaa ylähyllylle, ettei talon pienempi isäntä(joka muutti nimensä tupaantuliaisten aikaan ja on nykyään Koululainen) sattuisi vahingossa syömään kaikkia yksin.

Tupaantuliaisissa söimme myös uunituoreita rieskoja, vihanneksia ja talkkunamuroja. Tavallisesti talonväki joutuu tyytymään sellaiseen ruokaan jota ei kannata syödä ihan oikeasti.

Kauniston kesähuvilan ikkunasta näkyy pieni puutarha, marjapensas ja kaksi kirsikkapuuta. Kirsikkapuut eivät kylläkään tee koskaan hedelmää. En tiedä mistä moinen johtuu. JOs joku tietää kuinka kirsikkapuusta saa satoa, olisin kiitollinen vinkeistä!

Kauniston kesähuvilan kevyt pintaremontti :)

Aiemmin tännä vuonna luin Facebook-päivityksen joka sai minut lähes järkyttymään. Ja nyt voin omaksikin yllätyksekseni ja ilokseni kirjoittaa ihan samaan tapaan. 

Me nimittäin yhtenä päivänä lasten kanssa vähän ahkeroitiin. Istuimme juuri syömässä iltaruokaa kun saimme hauskan idean. Ruuan jälkeen kannoimme kaikki huonkalut ulos pesua varten. Sen jälkeen kuurasin kaikki lattia- ja seinäpinnat sekä sisäkaton. Yöllä, kun lapset olivat nukkumassa ja sain rauhassa puuhata, maalasin katon. Ja aamulla jatkoin tytön kanssa. Maalasimme kaikki seinät ja kiinteät kalusteet. Lattian sentään annoimme olla entisensä.

No älkää nyt järkyttykö. Tutut voivat tässä vaiheessa laittaa kännykän takaisin taskuunsa, ei tarvitse soittaa valkotakkisia hakemaan seonnutta perheenäitiä.

Kauniston kesähuvila sai nimensä oman tilamme nimen mukaan. Se on Kaunisto <3  Kesähuvila se on, koska talvella se ei ole järin viihtyisä, eikä varsinkaan lämmin. Pari vuotta sitten kerroin leikkimökistä jonka ostimme käytettynä. Haaveilin jo silloin maalaavani sen, mutta voimia moiseen oli vasta nyt. Eikä se niin haittaa että maalaus siirtyi. Silloin pari vuotta sitten lapset olivat pienempiä eikä niitä tosiaankaan haitannut se, etteivät seinät olleet valkoisia. Mökissä leikittiin sillon hiekkaleikkejä. Nyt siivouksen ja maalauksen jälkeen mökkiin voi hipsutella sukkasillaan ja siellä voi syödä ihan oikeita eväitä. Näillä hellesäillä olen myös tyytyväinen kun lapset innoissaan vievät mökkiin kanisterilla vettä ja juovat paljon "kahvia".  Ruusukupeista tietenkin.

Ennen näytti tältä:

Ja maalauksen jälkeen näytti tältä:

Tässä alla näkyy aikoinaan esittelemäni superhelppo hyllykkö joka myös on nyt paljon nätimpi. Sekin sai maalin pintaansa, jopa naruihinsa.

Ja nuo läiskät lattiassa? 

Ne ovat niitä "ei tätä lattiaa viitsi suojata maalauksen ajaksi kun ei siihen kuitenkaan mitään tipu"...

Me vietimme Kauniston kesähuvilassa tupaantuliaisia. Kutsuvieraita oli yksi, mutta sitäkin tärkeämpi. Lapset ojensivat isille kutsukortin kun haimme hänet kotiin viikon leiriltä. Eipä sinne useampia vieraita olisi mahtunutkaan.

Laitan vielä myöhemmin kuvia juhlista, ja sisustuksesta.

Ja ihan oikeita, vähän isompia puutaloja kävin kurkistelemassa tänä kesänä myös. Kurkkaappa Käsityökorttelin blogiin. Minäkin olen siellä yhtenä kirjoittajana.